Tänään ei käyty koululla ollenkaan vaan me eka- ja tokaluokkalaiset retkeiltiin suomenlinnaan katselemaan ja ihmettelemään.
Ensin kävimme tutustumassa suomenlinnan hoitokunnan puu- ja maalauspuolen tiloihin jossa maalari kertoili meille maalarina olemisesta suomenlinnassa ja sitten lähdimme katselemaan erästä remppakohdetta. Aivan ihania asuntoja sinne remppaillaan, mikäs sen ihanampi paikka olisi asua kuin suomenlinnassa olevat 1700-luvulla rakennetut talot leivinuuneilla ja muilla ihanuuksilla. Suurinosa suomenlinnan asunnoista on vuokra-asuntoja, mutta aina kun yksi asunto vapautuu on niihin pari sataa hakijaa, joten aika mahdotonta olisi sieltä asunto saada.
Lopuksi menimme sitten jonnekin taukotiloihin syömään eväitä. Siinä sitten tutustuttiin paremmin muutamaan ekaluokkalaiseen, jotaka ovat huomattavasti mukavampaa porukkaa kuin mitä mein omalla luokalla on.

Retken jälkeen lähdettiin vielä yhden ekaluokkalaisen ja yhden mein luokkalaisen kanssa turisteilemaan, käytiin helsingin tuomiokirkossa, ja jossain kirjastossa katselemassa hienoja juttusia ja kattomaalauksia.
Vallan mielenkiintoista seuraa oli tämä ekaluokkalainen tyyppi.

Oli muutes ensimmäinen kerta kun käyn tuomiokirkon sisäpuolella.